Login / Kirjaudu sisään

Tuo lisämaustetta vaihto-oppilasvuoteesi viettämällä se yksityiskoulussa!

Meille suomalaisille käsite yksityiskoulu on hyvin vieras, koska meillä ei tarjota muita vaihtoehtoja kuin julkinen koulu. Yhdysvalloissa yksityiskoulut ovat kuitenkin hyvin yleisiä ja halutessaan paikalliset voivat suorittaa opintonsa yksityisessä koulussa aina yliopistoon saakka. Private Day school tarkoittaa sitä, että koulu ei tarjoa oppilasmajoitusta vaan asut normaalin vaihto-oppilasvuoden tavoin isäntäperheessä.

Yksityiskoulu ohjelmamme on ensiluokkainen, jossa voimme hyvinkin tarkasti täyttää toiveesi akateemisen tavoitteellisuuden, hinnan, alueellisen sijoittumisen tai vaikka harrastusmahdollisuuksien suhteen. Toiveidesi huomioon ottaminen on mahdollista yksityiskouluohjelmassa siksi, että ensimmäiseksi sinulle etsitään sopiva koulu joka vastaa toiveitasi, ja vasta kun sopiva koulu on löytynyt, etsitään sinulle sopiva perhe koulun läheltä. Lähes aina perhe löytyy koulun piiristä.

Merkittävä ero yksityiseen kouluun mentäessä on myös se, että saat opiskelijaviisumin etkä vaihto-oppilasviisumia. Vaihto-oppilasviisumi Yhdysvaltoihin voidaan kirjoittaa yhdelle henkilölle vain kerran elämässä ja vain yhdeksi vuodeksi. Opiskelijaviisumi voidaan kirjoittaa useammaksi vuodeksi ja voit halutessasi käydä vaikka lukion loppuun Yhdysvalloissa.

Mahdollistamme yksityiskoulut myös taloudellisesti. Enää sinun ei tarvitse maksaa uskomattomia summia päästäksesi laadukkaaseen yksityiskouluun. Yksityiskoulumaksut Private Day kouluihin alkavat nyt meidän ohjelmassamme 6 000 dollarista/lukuvuosi (huom! hinta ei sisälly ohjelmamaksuun).

Koulu

Yksityiset koulut eroavat monessakin mielessä julkisista kouluista. Merkittävin ero lienee lukukausimaksut joita julkisissa kouluissa ei ole. Luonnollisesti lukukausimaksut mahdollistavat yksityiskoulut tarjoamaan oppilailleen paljon sellaisia asioita, mihin julkisilla kouluilla ei ole resursseja.

Yksityiskoulut tarjoavat sinulle mm. laadukkaan ja turvallisen ympäristön opiskeluun, harrastuksiin, aktiviteetteihin, asumiseen ja vapaa-aikaan. Opiskelijamäärät ovat luokkakohtaisesti pienemmät kuin kunnallisissa kouluissa mahdollistaen näin henkilökohtaisemman opetuksen.

Yksityiskoulut tarjoavat lisäksi laajemman ja yksilöllisemmän aine- ja aktiviteettivalikoiman oppilailleen. Henkilökunta on erittäin ammattitaitoista ja motivoitunutta. Yksityiskoulut toimittavat myös kotiin vanhemmille vähintään kerran kuussa raportit oppilaan menestyksestä.

Kouluille on ensisijaisen tärkeää, että sinä viihdyt hyvin. Yksityiskoulujen laadukkaasta opetuksesta johtuen monet niissä olleet oppilaamme ovat saaneet Yhdysvalloissa käydyillä kursseilla korvattua Suomen lukion kursseja.
Olemme panostaneet erittäin paljon yksityiskouluverkostomme laajentamisen, jotta pystyisimme tarjoamaan yhä useammalle nuorelle tätä loistavaa vaihtoehtoa perinteiselle vaihto-oppilasvuodelle. Kerromme mielellämme lisää yksityiskouluvaihtoehdosta joko puhelimitse, sähköpostitse tai sitten henkilökohtaisessa tapaamisessa.

"Oppilaita oli koulussamme noin 400, suurin osa oli paikallisia. Vaihto-oppilaat olivat pääasiassa Koreasta, viisi oppilasta oli Saksasta ja yksi Slovakiasta, minun lisäkseni siis. Koulu oli todella hyvä, alueen paras, ja opetustasoltaan korkea, koska se valmistaa oppilaita yliopistoon. Mieleenpainunein kokemus oli High Schoolin kautta järjestetty hyväntekeväisyysreissu New Orleansiin, missä rakensimme ja korjasimme hurrikaanissa talonsa menettäneiden koteja. Vuosi oli mahtava kokemus, koko ajan tapahtui jotain ja sain paljon kavereita. "
Leo, Florida USA (2009-2010)

Isäntäperhe

Private Day schoolissa opiskellessasi asut perinteisen vaihto-oppilasvuoden tavoin isäntäperheessä. Koulu lähes poikkeuksetta osallistuu sopivan isäntäperheen etsintään kouluyhteisöstä ja aika isolla todennäköisyydellä isäntäperheesi lapset käyvätkin samaa yksityiskoulua tai perheen isä tai äiti on töissä ko. koululla. Riippuen yksityiskoulusta joillakin yksityiskouluilla on käytäntö, että kansainvälisten oppilaiden isäntäperheille maksetaan pieni korvaus oppilaan ylläpidosta.

Isäntäperhe johon sinut sijoitetaan, on tuiki tavallinen Amerikkalainen perhe, jolla on aito kiinnostus rikastuttaa omaa elämäänsä ottamalla vaihto-oppilas. Kaikki UP:n isäntäperheet ovat huolella valittuja. Paikallinen edustajamme haastattelee isäntäperheet, vierailee heidän kodissaan, tarkistaa heidän taustansa ja hankkii suositukset perheen tuntevilta henkilöiltä ennen kuin perhe virallisesti hyväksytään isäntäperheeksi. Isäntäperheet valmennetaan myös hyvin ennen kuin saavut heidän kotiinsa.

Amerikkalaiset ovat hyvin isänmaallisia ja rakastavat maataan. He ovat myös hyvin vieraanvaraisia ja ottavat sinut varmasti lämpimästi vastaan. Isäntäperheesi haluaa innolla tutustuttaa sinun heidän kulttuuriinsa, tapoihinsa sekä auttaa sinua sopeutumaan. Amerikkalaiset ovat erittäin avuliaita ja et takuulla jää hetkeksikään yksin mahdollisten ongelmien kohdatessa, olivatpa ongelmasi sitten kieleen, käytännön asioiden hoitamiseen tai ihan mihin tahansa muuhun liittyviä.

Isäntäperheiden lisäksi paikallisilla koordinaattoreillamme on myös aina kuuleva korva ja auttava käsi tarjolla, oli kyse sitten isosta tai pienestä asiasta tilanteessa kuin tilanteessa.

”Ennen tänne tuloa isoimmat "huolet" olivat siinä että saanko kavereita ja että pärjäänkö kielen kanssa. Myös siitä oli pieni pelko, että en tulisi toimeen isäntäperheen kanssa. Mutta kaikki ihmiset ovat uskomattoman mukavia ja ymmärtäväisiä ihan kaikessa, kuten kielen kanssa joskus sattuneissa väärinkäsityksissä ja muissa vastaavissa asioissa. Sijoituspaikka ja isäntäperhe ovat olleet täydellisiä minulle. Kaupunki on lähes samankokoinen ja oloinen kuin kotikaupunki Suomessa ja tulen todella hyvin toimeen host-perheen kanssa. Positiivisin yllätys tähän mennessä onkin varmasti ollut se, kuinka hyvin minut on otettu vastaan täällä.”

Lasse, North Carolina USA (2010-2011)

Aluetoive Usa

Meillä Yhdysvaltoihin menevät oppilaat voivat tehdä aluetoiveen jopa osavaltion tarkkuudella! Osavaltiokohtaisessa toivomuksessa hakija voi valita 3 ensisijaista osavaltioita johon toivoisi sijoituksensa tapahtuvan. Lisäksi, meillä voit tehdä myös yksittäistä osavaltiota laajemman aluevalintatoiveen. Tarkempaa tietoa osavaltio- aluetoiveista saat ottamalla yhteyttä toimistoomme.

Hinta 2012-2013

Lukukausi 5kk 6 250 €
Lukuvuosi 10kk 6 450 €

 

Hintaan sisältyy

• Henkilökohtainen haastattelu toimistollamme (myös vanhempi/t mukana)
• Sijoitus paikalliseen yksityiskouluun kohdemaassa
• Isäntäperhe, joka haluaa juuri sinut kotiinsa
• Tukemme hakuprosessissa, ennen matkalle lähtöä ja sen aikana
• Päivänmittainen orientaatio kotimaassa ennen lähtöä
• Paikallinen aluevalvoja/tukihenkilö, joka apunasi koko vuoden ajan
• Valmentautumismateriaali
• Diploma vuoden päätteeksi osoituksena menestyksekkäästi vietetystä vaihto vuodesta

Hintaan ei sisälly

• Private Day Yksityiskoulun lukukausimaksut (n.6000USD - 15 000USD)
• Edestakaiset lennot kohdemaahan (n. 900€)
• Vakuutus
• Henkilökohtaiset menot (kuten taskuraha)
• Mahdolliset koulupuvut
• Lääkärintarkastus- ja rokotuskulut
• Koululounas
• Koulumatkakulut
• Harrastusmaksut
• Matkustus kohdemaassa

Valitessasi yksityiskouluohjelmat saat meiltä yksityiskoulun hinnastokaavakkeen, jossa voit määrätä summan kuinka paljon koulun lukukausimaksut saavat enimmillään olla. Asettamasi hintaraamin puitteissa etsimme sinulle sopivan sijoituskoulun.

Miksi Lennot eivät kuulu ohjelmahintaan?

Ohjelmahintaamme eivät sisälly lennot. Tämä on tietoinen valinta: Näin pääset itse kilpailuttamaan lentoyhtiöitä halutessasi, valitsemaan edullisimmat lennot, sopivimmat lennot niille päiville kuin sinulle ja vastaantuleville ihmisille parhaiten sopii, vaikuttamaan lentoreitteihin ja missä mahdolliset välilaskut sijaitsevat ja millaisessa aikataulussa sekä hyväksikäyttämään mahdollisesti käytettävissä olevia lentopisteitä.

Etusi on myös se, että et ole sidottu määrättyihin lentopäiviin, vaan voit valita lähtöpäiväsi vaikka sen mukaan koska harrastuksesi preseason- harjoitukset kohdemaassa alkavat. Luonnollisesti lentoja varattaessa on huomioitava mahdolliset viisumin asettaman rajoitukset, mutta muussa suhteessa olet vapaa valitsemaan matkustuspäiväsi.

Avustamme tarpeen mukaan sinua kaikessa lentojen varaukseen liittyvässä ja neuvomme mitä asioita tulee ottaa huomioon lentoja varattaessa sekä mistä lentoja kannattaa tiedustella. Lentojen meno-paluuhinnat Yhdysvaltoihin olivat kaudella 2011-2012 keskiarvolla n. 900 euroa.

Vakuutus

Vakuutus on kaikille oppilaille pakollinen, riippumatta siitä meneekö oppilas Eurooppaan vai johonkin kauemmas. Vakuutuksen hintaan vaikuttavat mm. oppilaan ikä, kohdemaa ja harrastukset. Vuonna 2011 Yhdysvaltoihin lähteville oppilaille hinta oli keskiarvolla 500 euroa (10kk). Vakuutukseemme ei tarvitse ottaa lisämaksullista urheilulisää vaan vakuutus kattaa mahdollisen koulu-urheilun. Lisätietoja vakuutuksestamme saat meiltä hakiessasi ohjelmaamme.

 


 

UP Education • Hämeenkatu 26 A 603, 33200 TAMPERE • +358 (0)3 755 9880 • info@upeducation.fi Kilroy