Oppilaiden kertomuksia
Täällä ollaan!
Julia Hirvikoski
USA 2011-2012
Missouri
Haaveilu on vaihtunut todelliseksi elämiseksi. Täällä minä nyt olen; Amerikassa, Missourissa, pienessä Warrentonin kaupungissa, elämässä omaa unelmaani. On vaikea tiivistää jo kaikkea kokemaani, vaihto-oppilaana oleminen on jotain, mihin sanat ei riitä. Se on jotain mitä sun täytyy itse kokea. Päätos lähteä vaihtoon on ollut mun elämäni paras päätos, olen siitä itselleni sekä minun perheelleni Suomessa ikuisesti kiitollinen.
On ollut uskomatonta huomata, kuinka upeita ihmisiä olen saanut elamääni jo vaihtovuoden ekalla puolikkaalla. Isäntäperheeni on mahtava; täynnä elämää, menoa, sisarustappeluita ja myöhäisiä leffailtoja. Olen tuntenut alusta asti, että kuulun tänne. Voin jo sanoa, että mulla on kaksi perhettä ja se on onnellinen tunne!
Warrenton High School on paikka, jonne menen aamuisin onnellisena ja valmiina näkemään kavereita ja opiskelemaan. Hassua sanoa, mutta rakastan koulua ja se on totta. Koulusysteemi eroaa täällä paljon suomalaisesta koulusta. Kun teet läksysi ja osaat käyttäytyä kunnioittavasti muita kohtaan, pärjäät mainiosti. Koulu on paljon muutakin, kun opiskelua. Jos rakastat urheilu- sekä tiimihenkeä se löytyy täältä. Koulun jälkeiset urheilut, teatteriharjoitukset sekä miljoonat muut extra-aktiviteetit virkistävät täällä kouluelämää. Koulun värit, maskotit ja kannustushuudot ovat kaikessa mukana. Oppilaat kannustavat toinen toisiaan urheilussa ja kaikessa mahdollisessa, omasta koulusta ollaan ylpeitä. High School Spirit on totta! Itse olen kokenut monet parhaat hetkeni football-peleissä perjantai-iltaisin, jota ollaan odotettu koko viikko. Hetki, jolloin oman koulun pojat juoksevat kentälle, yleisö huutaa, koulun bändi soittaa ja cheerleaderit kannustavat. Tunnen olevani unessa, koska kaikki on niin epätodellista. Niin mahtavaa! Itse kokeilin cheerleadingiä, mutta päädyin lopulta juoksemaan cross countrya, josta on monet mahtavat muistot. Nyt talvilajien kaudella olen mukana step crewissa, keväällä taas aion pelata socceria. Rakastan tätä kaikkea menoa ja meininkiä!
Small talk, jotain ihan erilaista ja jota ilman täällä et pärjää. Vaikka itse sanonkin, minä olen oppinut sen lähes täydellisesti. Myös yleinen kohteliaisuus sekä ystävällisyys, "urheiluhulluus " sekä perheen kanssa ajanvietto, ovat suuressa osassa Amerikan kulttuurissa. Itselleni sunnuntaiaamut ovat viikon parhaimpia hetkiä jolloin suuntamme kirkkoon. Uskonto ja kirkko ovat täällä suuri asia. Kirkossa on hauskaa, puhutaan täyttä asiaa, mutta rennolla meiningillä. Se on tärkeä ja merkityksellinen ajanviettotapa. Kirkossa tapaat kaverit ja tutut, mä olen viihtynyt siellä todella hyvin. Amerikassa Halloween, Thanksgiving ja Joulu ja muut juhlat ovat suurta ja näkyvää. Kodit koristellaan jo hyvissä ajoin, eikä mitään säästellä. Monesti olen pelännyt silmieni puolesta, nähdessäni taloja, jotka ovat täynnä jouluvaloja. Kirkasta!
Vuoden aikana elät uudessa kulttuurissa, ja mikä parasta, kielitaitosi väkisinkin paranee. Omalla englannillani olen pärjännyt todella hyvin, vaikkei se englannin numero siellä Suomessa silmiä hivelekään. Oma asenne on tärkein, tänne on tultu oppimaan. Takaiskuista ei täällä vältytä. On hyviä ja huonoja päiviä, aivan niin kuin siellä Suomessa. Ikävä ei ole iskenyt vielä missään vaiheessa, mutta tiedän, että sekin kuuluu tähän vuoteen.
Minun vuoteni lähestyy puoliväliä ja tämä vuosi tulee mullistamaan minun elämäni. Enkä tarkoita, että kulkisin täällä koko ajan suu auki ihmettelemässä kaikkea suurta. Ei. Olen vain tajunnut, kuinka suuri maailma on, täynnä upeita paikkoja ja ihmisiä. Yksi lukuvuosi on pieni aika sun elämästä, mutta samalla se antaa sulle mahtavia kokemuksia, sekä ystäviä, joita et halua koskaan unohtaa. Yritän elää täällä täysillä, oppia itsestäni ja virheistäni. Haluan tehdä vuodestani minun vuoteni, nauttia uusista kavereista ja kulttuurista. Nyt tuntuu, että aika kuluu liian nopeasti, minähän kuulun tänne. Siksi haluankin sanoa, että jos sinulla on kiinnostusta lähteä vaihtoon. Tee se, elämä on tässä ja nyt. Et tule katumaan!
IT’S UP TO YOU!
*****************************************************************************************************************************
Kampuselämää Kaliforniassa
Anni Mansikkaoja
Boarding School
California, USA
Päätös lähteä vaihtoon, tai no oikeastaan ulkomaille menemisestä ei ollut minulle mikään hetken mielijohde tai pitkän kypsyttelyn tulos. Ei, se oli minulle luonnollinen ja jopa väistämätön ratkaisu; olinhan viettänyt suuren osan elämästäni eri paikoissa matkustellen. Lopulta sitten itse päätös lähtemisestä ei siis ollut mikään suuri juttu, se oli jotain mitä ensimmäistä kertaa elämässäni todella halusin. Jotain jonka tulisin olemaan ensimmäinen askel kohti itsenäistymistä.
Minulla on aina ollut tarve matkustaa, tunnen oloni kaikista turvallisimmaksi ja onnellisimmaksi, kun olen matkalla jonnekin. Halu ”valloittaa maailma”, uudet ihmiset, uudet ystävät kaikkialta maailmasta ja erilaisten kulttuurien tutkiminen ja niiden kohtaaminen ovat asioita, jotka ovat aina ajaneet minua eteenpäin. Toisin sanoen olen ollut aina hyvin utelias tapaamaan uusia ihmisiä ja ymmärtämään heidän kulttuureitaan. Olen myös aina haastanut itseni, olen halunnut näyttää muille mutta myös itselleni, että pärjään itse. Mikäs onkaan parempi tapa hypätä tuntemattomaan, kuin lähteä vaihto-oppilaaksi?
Sopeutuminen uuteen maahan ja elämäntyyliin kampuksella tapahtui hyvin luonnollisesti, en edes huomannut miten kaikista niistä ihmisistä tuli ystäviäni, miten niistä uusista oudoista nurkista tulikin toinen kotini. Kun on ottanut avoimen asenteen elämään ja muihin ihmisiin, on hyvin helppoa sopeutua minne vain. Olen myös koittanut muistaa, että en voi koskaan löytää uusia mantereita, jos en uskalla kadottaa maata näkyvistä.
En sanoisi olevani aivan väärässä, kun väitän, että kalifornialaiset ovat chilleimpiä kaikista amerikkalaisista! Etenkin meikäläisten murjottavien ja harvasanaisten suomalaisten jälkeen, rennot ja äärimmäisen ystävälliset kalifornialaiset tuntuvat kuin olisivat toiselta planeetalta. Mahtavia ihmisiä, joilta olen oppinut paljon asioita niin elämästä kuin myös omasta itsestäni. Olen oppinut rauhoittumaan ja elämään hetkessä.
Vaikka ihmiset Kaliforniassa ovatkin ”chillejä”, on opiskelu täällä yksityiskoulussa kaikkea muuta kuin chilliä! Tämä ei kuitenkaan ole lainkaan huono asia, päinvastoin. Tutuksi tulleet päivärutiinit aina crew jobeista study halliin ja urheiluun rytmittävät päivän mukavasti ja aika lentää nopeasti, liian nopeasti. Opetus on korkeatasoista ja ryhmät pieniä, joten opettajilla on aina aikaa paneutua juuri Sinun asioihisi ja he auttavat ihan tosissaan vakka kellon ympäri. Ilmapiiri on myös äärimmäisen hyvä pienessä koulussani, ei vain sen pieneyden takia, vaan kaikki ymmärtävät koulutuksen tärkeyden ja arvostavat mahdollisuutta opiskella. Olen oppinut myös erilaisia opiskelutapoja, jotka tulevat varmasti auttamaan myös Suomessa opiskellessani.
Jos me sitten viikolla opiskellaan rankasti, niin viikonloput ovat ihanan rentouttavia ja aina on retkiä eri paikkoihin. Ollaan ystävien kanssa, istutaan rannalla ja käydään kaupoilla. Täällä on huomannut, että kaikki me ympäri maailmaa tehdään ihan samoja juttuja, ihonväristä tai kotimaasta huolimatta.
Kalifornian auringon alla aika kuluu kuin siivillä ihanien ystävien ja poikaystävän kanssa oleskellessa. On lyhyessä ajassa muodostunut ystävyyssuhteita erilaisten ihmisten kanssa eripuolilta maailmaa, on tullut niin paljon uusia ikimuistoisia kokemuksia ja olen oppinut niin paljon. Olen enemmän kuin onnellinen päätöksestäni lähteä vaihtoon, se on ehdottomasti paras ratkaisu, jonka olen tehnyt.
**************************************************************************************
Vuosi Kanadassa oli erilainen kuin mitä odotin, mutta hyvällä tavalla. Se on kumma juttu kuinka paljon sitä ihminen voi vuoden aikana kasvaa! Ihmisten välittömyys ja positiivinen elämänasenne tarttuivat. Lethbridge jossa vaihtovuoteni vietin on pieni kaupunki lähellä Calgarya. Koulu oli alkuun hiukan vaikeaa ”kielimuurin” takia, mutta aika nopeesti sitä oppi kun vaan rohkeasti sai suunsa auki. Kouluhenki oli mahtava! Kun koulun jalkapallojoukkueella oli peli niin sinne oikeesti tuli koko koulu kannustamaan pukeutuneena koulun väreihin! Yhdessä pelissä joku oppilaista oli värjännyt päänsä kokonaan siniseksi!
Isäntäperheen kanssa tultiin hyvin juttuun, käytiin mm. Edmontonissa sekä laskettelemassa ja patikoimassa vuorilla. Kavereita tuli vuoden aikana enemmän kun osaa laskea, eniten kuitenkin urheiluharrastusten parista. Oma lajini oli ringette mutta vuoden aikana pääsin kokeilemaan myös rugbya sekä jääkiekkoa. Treenaus kulttuuri eroaa aikalailla suomalaisesta, jossa panostetaan yhteen lajiin täysillä läpi vuoden. Kanadassa kaikki pelaa montaa lajia samaan aikaan, sen mukaan mikä kausi (syksy-talvi-kevät) on meneillään. Itse tykkäsin siitä koska tällöin pääsi kokeilemaan lajeja mihin suomessa ei todennäköisesti olisi ollut mahdollisuutta!
Kaiken kaikkiaan hieno vuosi!
Tia H., Kanada 2010-11
**************************************************************************************
’Rento meininki!’
Olen todella iloinen siitä, että tuli lähdettyä vaihtoon. Sitä mietti kovasti uskaltaako ja malttaako jättää Suomen, perheen ja kaverit mutta onneksi uskalsin. Lähdin tammikuussa ja olin lukukauden Coloradossa. Puolivuotinen oli niin hauska, että en millään olisi malttanut tulla pois. Pari kertaa siirsimme lentoja myöhemmäksi ja lopulta tulin kotiin vasta heinäkuun puolen välin jälkeen.
Parasta puolessa vuodessa oli se, että opin itsestäni todella paljon. Oli ihana huomata, että minähän pärjään omin avuin vieraassa kulttuurissa ja vieraalla kielellä. Alusta asti oli vain annettava kaikkensa, jotta tutustui ihmisiin, sai kavereita ja pääsi paikalliseen arkeen kiinni.
Koulu oli mielestäni aika helppoa. Läksyjä tuli paljon enemmän kuin Suomessa mutta se oli tavallaan hyvä sillä opin tekemään läksyjä. Huomasin, että kokeistakin selviää huomattavasti vähemmällä lukemisella eikä tarvitse kuin kertailla vähän, kun on viitsinyt tehdä läksyt kunnolla.
Parasta Coloradossa oli ihmisten positiivisuus, avoimuus ja rento meininki. Vapaa-ajalla kavereiden kanssa ajelimme ympäriinsä, hengasimme jonkun kotona, kävimme elokuvissa, shoppailimme, retkeilimme tai veneilimme. Isoimpana erona Suomeen oli ehkä se, että paljon söimme ulkona perheen kanssa ja se että tuntemattomatkin tulivat tuosta vain juttelemaan.
Kunhan olen saanut lukion päätökseen Suomessa, lähden takaisin Coloradoon yliopistoon. Toivottavasti tennis –stipendillä.
Naomi H. – 2011 kevätlukukausi
Colorado, USA
**************************************************************************************
Time Flyes!
Vuoteni yksityiskoulussa Pohjois-Carolinassa oli aivan loistava, parempaa en olisi voinut toivoa! Tekemistä oli koko ajan joten aika ei tosiaan ole käynyt pitkäksi. Viikoilla tuli tehtyä kaikenlaista, vaikka pääosa ajasta kuluikin koulussa. Useina viikonloppuina käytiin katsomassa jotain peliä; jenkkifutista yms. Tunnelma peleissä oli uskomaton ja voin vain toivoa että suomalaisiin lajeihin olisi yhtä suuri kiinnostus suomalaisten keskuudessa.
Ennen vaihto-oppilaaksi lähtöä isoimmat "huolet" olivat siinä, että saanko kavereita ja että pärjäänkö kielen kanssa. Myös siitä oli pieni pelko, että en tulisi toimeen isäntäperheen kanssa. Mutta kaikki ihmiset osoittautuivat uskomattoman mukaviksi ja ymmärtäväisiksi ihan kaikessa, kuten kielen kanssa joskus sattuneissa väärinkäsityksissä ja muissa vastaavissa asioissa. Kavereita sain valtavasti ja mitään ongelmia ei ollut ihmisten kanssa. Isäntäperheeni kanssa tulin mahtavasti juttuun. Kielitaito karttui nopeasti ja pian jo huomasin, ettei tarvinnut kääntää kaikkia kuulemiaan lauseita suomeksi.
Kovasti vuoden aikana sain uutta tietoa jenkkikulttuurista, opin paljon niin elämästä ja itsestänikin. Aika lensi kun oli niin hauskaa ja vuosi oli loppupelissä tosi nopeasti ohi.
Lasse P.
North Carolina, USA
*************************************************************************************
Yksi mieleen painuneimmista hetkistä oli ihan eka fiilis kun saavuin USA:han; perä jälkeen pilvenpiirtäjiä ja iso ostoskeskus, jonka kiertämiseen meni neljä tuntia. Tästä lähti mun, Jessen, vuosi käyntiin.
Vietin vaihtovuoteni Austinissa, Minnesotassa, mikä jenkkien mittapuissa on pikku kaupunki, mutta tykkäsin siitä silti. Siellä pääsi kulkemaan turvallisesti pyörällä tai kävellen paikasta toiseen, mukava ja rauhallinen paikka.
Jos voi sanoa että täydellistä, niin oli eloni isäntäperheessä. Sopivampaa ja mukavampaa perhettä en olisi itselleni osannut toivoa, olen siis ollut onnekas. Isäntäperheeseeni kuului Host-äiti Sandra ja Host-isä Wade sekä Host-veljet Joshua ja Colten. Tulin hyvin toimeen kaikkien kanssa ja vietimme myös paljon aikaa yhdessä. Vaikka koulussani oli myös vaihtareita muista maista, koostui kaveriporukkani paikallisista nuorista.
Koulunkäynti oli erittäin mukavaa, mielekkäämpää mielestäni kuin Suomessa. Opettajat olivat rennompia ja yleinen spirit ihan toista luokkaa. Koulussani oli 1500 oppilasta, joten valinnaisaineitakin oli valittavana suuresta kirjosta, uutena aineena luin espanjan kieltä.
Mikään ei oikeastaan ärsyttänyt vuoden aikana, mutta jos jotain erilaista huomasin amerikkalaisissa, oli heidän omanlainen turhamaisuutensa. Joissakin asioissa he olivat äärettömän pikku tarkkoja ja jossain eivät sitten lainkaan. Isoin ero arkielämässä oli ruokailu, lähes poikkeuksetta söimme tiettyinä aikoina perheen kanssa lounasta sekä päivällistä. Koti-ikävää en potenut koko vuoden aikana lainkaan.
Kielitaidon karttumisen lisäksi, parasta vuodessa oli kaikki, elämänkokemuksen kannalta se antoi sanoinkuvaamattoman paljon. Ihan hemmetin hieno vuosi, lähtisin vaikka heti uusiksi!
Jesse V.
Minnesota, USA
*************************************************************************************
Vietin vaihtovuoteni Mankatossa, Minnesotassa, mikä jenkkien mittapuissa on pikku kaupunki, mutta juuri sopivan kokoinen minun mielestä. Vuoteni oli ihan mahtava, en pysty edes kuvailemaan kuinka hieno. Se täytyy kokea itse!
Isäntäperheeni oli tosi kiva, heillä oli ollut ennenkin vaihto-oppilaita, joten he tiesivät valmiiksi miten tulee toimia. Tulimme tosi hienosti juttuun eikä ongelmia tullut missään vaiheessa. Perheessä oli myös toinen vaihtari Robert Schmidt, Saksasta, jonka kanssa vietimme aikaa yhdessä. Kaiken kaikkiaan sain vuoden aikana hurjasti uusia ystäviä, joista suurin osa paikallisia.
Koti-ikävää en oikeastaan potenut lainkaan vuoden aikana. Kun olin ollut kuukauden perillä, tuli pieni koti-ikävä, koska kielen oppiminen tuntui hankalalta, mutta se meni nopeasti ohi. Vanhemmat soittivat minulle joka toinen viikonloppu, itse en soittanut kotiin lainkaan.
Koulu oli aluksi hankalaa koska englanninkieli tuotti vaikeuksia, mutta kun otin rennon asenteen, niin muut oppilaat suhtautuivat minuun suopeasti, jopa humoristisesti. Koulussa olin sellainen kaikkien kaveri, Finnish Student. Kun kieli alkoi sujua, lähtivat arvosanatkin nousuun ja loppupelissä koulu tuntui jopa helpommalta kuin Suomessa. Sain opiskelusta Hopea- palkinnon, mikä tarkoittaa, että suoriuduin sekä koulusta että urheilusta toiseksi parhaalla tasolla. Suomen arvosanoissa noin 9 keskiarvo. Se oli hieno juttu myös.
Suurin ero elämään Suomessa oli ihmisten kunnioitus ja arvostaminen. USA:ssa kaikille ollaan kohteliaita, kaikkia tervehditään ja autetaan, vaikka ei oltaisikaan parhaita kavereita. Nyt osaa itsekin arvostaa omaa perhettä sekä ystäviä eri tavalla.
Parasta vuodessa oli mahdollisuus yhdistää opiskelu ja harrastukset! Itse pelasin koulun joukkueessa jääkiekkoa. Vaikka reenit oli kovia, 3 tuntia päivässä ja paljon raskaampia kuin Suomessa, oli se sen arvoista. Vapaa-ajalla kävin punttisalilla miltei päivittäin. Kavereiden kanssa käytiin katsomassa NHL- ja NFL-matseja, elokuvissa, ulkona syömässä, keilaamassa, pyörittiin ostarilla ja harrastettiin sellaista perushengailua.
Mieleen painuvimmat kokemukset on isäntäperheen kanssa tehty viikon reissu Californiaan, se oli aivan mieletön. Sen lisäksi lukioiden osavaltion lopputurnaus, Minnesota State Championship Tournament, missä oli 22 000 katsojaa paikalla ja todella upea tapahtuma. Pelit pelattiin Minnesota Wildin kotiareenalla. Hienompaa kokemusta kokonaisuudessa ei voisi toivoa!
Janne V.
Minnesota, USA
*************************************************************************************
Vietin vaihtovuoteni St.Petersburgissa, Floridassa ja paikkana ei olisi parempaa voinut toivoa, se oli huikea! Isäntäperheeni oli parasta vuodessa. Tulimme tosi hienosti juttuun eikä ongelmia tullut missään vaiheessa. Sain vuoden aikana hurjasti uusia ystäviä.
Koti-ikävää en oikeastaan potenut lainkaan vuoden aikana. Vähän välillä oli ikävä kavereita Suomessa mutta sekin kaikkosi kun chattailin heidän kanssaan netissä hetken. Alkuun koulu oli hankalaa koska kieli tuotti vaikeuksia mutta kun kieli alkoi sujua lähtivät arvosanatkin nousuun.
Golfin lisäksi pelasin koulujoukkueessa eurooppalaista jalkapalloa, ja osoittauduin joukkueen maalitykiksi tekemällä eniten maaleja kauden aikana. Muuten vapaa-ajalla pelailin golfia isäntäperheen ja kavereiden kanssa, sekä hengailimme muuten vaan pelaillen kaikenlaisia pelejä.
Mieleen painuvin kokemus vuodesta oli varmaankin se hetki kun pääsin perille ja ihmeissäni katselin Orlandon kentällä ympärilleni miettien: "Mihin sitä ollaan oikein tultu?!". Siitä se sitten lähti...
Anssi S.
Florida, USA
*************************************************************************************
”Ennen prom-tansseja oli ruokailu järjestetty kaverin talossa ja monien vanhemmat otti sieltä paljon valokuvia. Siitä sitten jatkettiin club-talolle jossa ne itse tanssit oli järjestetty. Monet saapui paikalle limusiineissa ja jotkut omilla autoilla. Ilta oli hauska ja varmaankin yksi vuoden kohokohdista"
”Kaikki sujuu mahtavasti eikä mitään valittamista ole löytynyt. Uusia harrastuksiakin tuli kun painia rupesin harrastamaan koulun joukkueessa. Se menikin aika komiasti kun olin osavaltion mestaruuskisoissa viides. Kavereita kyllä löytyy niin mahtavasti ja muutenkin viihdyn sen verran mainiosti, että olen harkinnut seniori vuotta täällä mutta se on vain harkintaa vielä"
Lauri A.
North Carolina, USA